Olen käymässä kotona. Siihen vaadittiin tuntien painostus, neuvottelu lääkärin ja virolaisten amanuenssien kanssa, uusi lääke ja paljon kyyneliä. Tekstiäni voi olla vaikea seurata, sillä pääni muistuttaa tällä hetkellä vilkasta moottoritien risteystä. Cipralex puski minut hypomaniaan, joten saatiin sitten viimein selvyys siihenkin, sairastanko bipoa vai en. No kyllä näköjään lievästi sairastan. Mutta se ei taas sulje rajatilapersoonaa pois, ei - minä olen kaksiuuntainen epävakaa. Siinäpä sairautta kerrakseen nuorelle tytölle. Hullu mikä hullu.
En jaksa nyt pohtia, lukeeko isä tämän vai ei. Lukekoon vaan, blogiin pääsee ihan noin vaan suoralla osoitteella. Että siinä minun hieno suojautumiseni. Kunhan jaksan keskittyä, perustan sen uuden blogin ja suojaan sen heti alusta alkaen. Poistan tästä blogista tulenarat kirjoitukset liittyen lapsuuteeni.
Nyt hyppään taas asiasta kukkaruukkuun. Olin viikonloppuna ihmeellisen hyvävointinen, ajattelin uuden masennuslääkkeen auttavan. En osannut hämmästellä sitä, miksi tilailin netistä roinaa sadalla eurolla, kirjoitin miljoona sivuisen kirjeen (sori Liinu, toivottavasti saat jotain selvää siitä), hurjastelin autolla, keksin muuttaa omaan asuntoon, aloin kirjoittaa unistani romaania, poljin pyörällä kilometrejä toisensa perään väsymättä. Kunnes tiistaina aivoni levisivät käsiin, viimeinenkin mutteri tipahti. Tapasin sairaalan sosiaalityöntekijän, ihan vaan kyselläkseni tuista muuttoa varten. Jokin naksahti pahemmin kuin kerran, ärtymys ja stressi saivat minut viskomaan kaikki tavarat huoneessamme päin seiniä ja ikkunaa (onneksi se on turvalasia!), huutamaan kaikille mielipuolena ja lopulta tutisemaan.
Ennen sossua olin tavannut psykologin, joka taas oli huomannut heti, etten ole ihan normaalissa mielentilassa. Itse en osannut hämmästellä täyttä keskittymiskyvyn puutetta (olen ollut aina vilka ja huono keskittymään), enkä sitäkään kun luettelin piiiitkiä numerosarjoja psykologin perässä ja jopa väärinpäin. Minä joka en edellisillä kerroilla ollut muistanut kuin kahden-kolmen numeron sarjoja...Psykologi oli fiksuna tyttönä soittanut samantien lääkärille ja kertonut tytön olevan aivan maaninen.
Nyt siis hoitojaksoni jatkuu, vaikka perjantaina piti olla kotiutuspäivä. Hypomaniaa yritetään katkaista Cipralexin puolituksella ja iltaan lisätyllä Seroquelilla. Lääkäri toivoo tämän onnistuvan, sillä muuten tämä tyttö masentuu jälleen. Maniaa seuraa kuulemma aina masennus. Sepä kiva. Eilen nappasin ekat Serot, mutta vauhtia ja vimmaa riittää vielä. Voi olla, että masennuslääke vaihdetaan kokonaan, kaksisuuntaiseen masennukseen tehoaa ihan erilaiset tropit kuin tavalliseen, tai ainakin erilailla käytettynä. Joku lääke (ehkä Lamictal, en muista) olisi muuten hyvä, paitsi että vaikutuksen saamiseen tarvitaan 6 viikkoa. Minä en jaksa odottaa niin kauaa!
Huuh, on tämä elämä rankkaa. Minun täytyy palata jo pian osastolle, eivät laskeneet mielellään edes yöksi nyt kun olen tässä tilassa. Mutta minä vaadin päästä kotiin edes yhdeksi yöksi- 8 viikkoa hullujen huoneella alkaa riittämään. Vain luoja (johon en edes usko) tietää pääsenkö viikonlopuksi kotiin ja kuinka kauan joudun vielä suljetulla olemaan. Ajatelkaahan jos minut olisi kotiutettu jo aiempien suunnitelmien mukaan - kukaan ei olisi saanut tietää, että sairastan bipoa! Vasta sitten kun asiat olisivat oikeasti menneet jo pirun pahasti, jollakin olisi saattanut välähtää.
Nyt pitää ryhtyä maksamaan laskuja, joita sain tilaamistani tavaroista. Hih, keksin viikonloppuna yhtäkkiä alkaa keräillä kaikkea Hello kitty -kamaa ja tilasin sitä netistä ja huudin huutokaupasta. Voi nolouksien nolous! Mutta ihan söpöjähän nuo ovat, kunhan en enää tilaa mitään. Ja ehdin jo alkuviikosta H&M:lle ostamaan Hello kitty -yöpuvun ja alusvaatteita. Vielä tiistaina karkasin H&M:lle ostamaan housut ja topin. Kun oli niin ihanaa huomata, että tuo kirppuvaatteiden myyjä on ottanut mallistoonsa BB-sarjan (big and beautiful ;). Ostin upeat ruskeat reisitaskuhousut, joissa on lahkeessa kiristysnyöri. Lisäksi ostin vielä metsänvihreän topin ja se oli kyllä ihan perusmlliston puolelta, mahtui silti minullekin. Nyt näytän sitten ihan gettonuorelta!
Hohhoijaa, en jaksa lukea sepustustani läpi - ei siinä ole mitään tolkkua. Nähtäillään!
