Jännittää. Ihan kamalasti. Kolmelta kuulen tuomioni, kaikki diagnoosini. Nuorisopsykiatrian (kuulunko minä vielä nuorisoon?) erikoislääkäri ja psykologi ovat miettineet päänsä puhki jo muutaman kuukauden mikä minun on ja tänään he kertovat sen minullekkin.

Apu-a.

Noniin, nyt olen sitten hullua hurskaampi. Minua vaivaa keskivaikea (ja uusiutunut) masennus. Ooh, mikä järisyttävä yllätys! Olen aivan ihmeissäni...hitto mitä sontaa! Ajoin yhteensä 140km ihan vain kuullakseni tuon. Kai se nyt oli aika selkeää, siis masennus, vai mikä muu saa mielen näin matalaksi? Lisänä tietysti vaikka mitä häiriöitä persoonallisuuden kehityksessä, varhaislapsuuden traumoja, sosiaalisia ongelmia ja negatiivinen minäkuva ja yms. Hohhoijaa.

No lausuntoa Kelaan ja odottelua. Varmasti useampi kuukausi menee ennen kuin siellä saadaan päätettyä mitään. Psykologin mielestä minulla on vahvat edellytykset tuettuun psykoterapiaan, kun olen jo näin nuorena näin "häiriintynyt".

Ainiin, eilen mainitsemani ystävä soitti. En osannut pitää suutani taaskaan kiinni ihan yksinkertaisen kysymyksen äärellä: Mitä kuuluu? Huomasin pian vain valittaneeni omista asioistani, en edes kysynyt mitä hänelle kuuluu. Ei ihme ettei kukaan jaksa minua. Olen surkea ystävä, aina vain täynnä omia ongelmia.