Uuh, tuntuu tosi tympeältä edes kirjoittaa mitään kun kuitenkin saan taas saarnan. "Usko Jumalaan, Herraan blaaab blab blaa ja kymmenen Isä meitää päälle - parannut heti". Voi olla, että joku kokee "parantuvansa" löytämällä uskon, mutta entäs sitten? Jos se tekee ihmisistä yhtä röyhkeitä ja sokeita kuin yksi innokas kommentoijani, olen onnellinen etten liity kyseiseen hiippakuntaan enää mitenkään.

Sitten asiaan: edellisen psykiatrin lausuntoa Kelaa varten ei kuulu. Tai pikemminkin lausunnon kopiota, joka minun piti saada postissa jo viime viikolla. Psykiatri on nyt viiden viikon lomalla, enkä saa häntä kiinni. Mieleen tuli karmiva ajatus - mitäs jos hän unohti tehdä lausunnon? Silloin psykoterapiahakemukseni ei edisty vaan seisoo pölyttymässä arkiston hyllyllä syksyyn saakka. Voisin omin käsin nitistää sen naisen, jos tälläinen hupsis on käynyt.

Ihminen on erehtyväinen kuin myös unohtavainen, mutta silloin kun on ihmishenki kyseessä ei sellaisiin virheisiin ole varaa.

Olen liian uupunut alkaakseni soitella polille ja kysellä lausunnosta. En vaan jaksa.

Polvessa tuntuu pahaenteinen rapsahtelu. Reumalääkäri on parin viikon kuluttua. Mietin miten selitän haavat ja arvet kehossani. Niitä ehtii tulla vielä lisää tässä. Olen ajatellut myös ajan peruuttamista, eihän se ukko voi kuitenkaan mitään mullistavaa tehdä, toteaa vain hulluksi kun en tiedä itsekään miksi olen hänen vastaanotollaan reidet ja olkapäät viilleltynä ja pää tyhjänä.

Viri viri tööt tööt, pim pom.