Äiti on elämän tärkein ihminen. Entäs sitten kun äiti on samalla yksi isoimmista taakoista? Niin isoista, ettei tyttö jaksa välillä kantaa. Onko tytön oikein yrittää selviytyä itse vai auttaa äitiä selviytymään? Sillä jos tyttö auttaa äitiä, hän saattaa väsyä lopullisesti itse - mutta jos tyttö ei auta ja äiti väsyy lopullisesti, ei tyttö kestä sitä.

Äiti on valmis nousemaan kaivostaan ja ojentamaan käden tytölle. Mutta auttaakseen tyttöä omasta kuilustaan vai vetääkseen tytön mukanaan sinne?

Ja entäs sitten isä, joka on taustalla, mutta ei ole koskaan ollut. Isä, joka on paikalla, mutta jättää äidin ja tytön selviämään keskenään. Isä, joka ei voi ymmärtää sairasta. Isä, joka asettaa tavoitteet ja luo paineet. Isä, joka loukkaa eniten, mutta jota kuitenkin kaipaa niin paljon. Isä, jonka vuoksi yrittää kovettaa itsensä ja itkee ja puree salaa tyynyä. Isä joka näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja menestyy loistaa pärjää. Jota alaiset kuuntelevat kiilto silmissään, joka johtaa miehensä työmaalta työmaalle voitokkaina. Mutta isä joka ei osaa johtaa perhettään turvaan - isä joka syöksee perheen syvälle syvälle häpeään.

Isä, jonka pankkitili pursuaa hyvittelyseteleitä ja isä, josta kuulen enää puhelimessa muutaman murahduksen. Usein en sitäkään.

Isä - minä kaipaan sinua. Mikset voi hyväksyä minua?