Eilen jaksoin näköjään. Hämmästyttää katsella tuota eilistä kirjoitusta, minkä ihmeen manian vallassa olin yöllä? Mielialani heilahtaa aina ääripäästä toiseen. Nyt ryven taas pohjamudassa.

Päivä meni torkkuessa, verhot kiinni ja korvatulpat korvissa. En millään jaksa kuunnella toisten elämisestä aiheutuvia ääniä: mopoja, autoja, lenkkeilijöitä - iloisia ihmisiä. J oli reipas ja sananmukaisesti pakotti minut ajelulle. Kyyhötin autossa kuin limakasa eikä mieli kohonnut yhtään. Äiti soitti ja hätyytti kanssaan kauppaan, en kehdannut kieltäytyä. Limakasa väsyi siellä vaan enemmän, se vihaa kauppareissuja. Ei osannut taaskaan päättää ostaako paprikaa vai porkkanaa tai pitäisikö syödä kanaa vai kalaa.

Limakasa haluaisi taas ottaa rauhoittavan, vaikka on suorastaan flegmaattinen. Ei vain tiedä saako niitä popsia myös pahan olon karkottamiseen. Ei tässä rauhoitusta tarvita, pikemminkin vapaata ajatuksista.

Kuka näitä minun ahdistuksiani käy katsomassa, kun tuhannen raja paukkui jo?