Olen vieläkin yksin kotona. Itse asiassa nousin vasta äsken sängystä käydäkseni tupakalla. Heti sillä sekunnilla kun kaiken pitäisi olla hyvin - aurinko paistaa, kaikinpuolin varmasti hieno päivä - itku puski palaa kurkkuun ja kyyneleitä poskille. Minkä ihmeen vuoksi pitää elää tämänkin tyhjä päivä? Se ei tuo mitään hyvää minulle, pelkkää kipua niskassa ja mielessä.

Yö oli yksi huonoimpiani ikinä. Otin äsken heti taas yhden Arcoxian. Sisällä on helvetillisen kuuma. Kaapissa on ainaostaan kanelikorppuja, ajattelin järsiä niitä pahimpaan oloon. Sitten käydä takaisin sänkyyn ja ottaa jotain lääkettä, joka tainnuttaisi hetkeksi.

Olen viime aikoina miettinyt usein miksi minusta tuli näin virheellinen paketti? Missä kävi valmistusvirhe? On hyvin vaikea ymmärtää, että toiset vain sairastuvat ja siitä on selviydyttävä. Siis kuka sanoo, että on selviydyttävä? Joku joka ei itse ole kokenut mitään tällaista? En näe mitään syytä miksi kaikki paska pitäisi ottaa vastaan. Sillä sehän ei lopu koskaan.