Magalonna on valitettavasti heivattu ongelmajätelaatikkoon tänään, hänen puolestaan kirjoittaa nyt pienen pieni hermosolu.

Tyttöressu kulutettiin tänään loppuun, ei jäänyt kuin yksi pikkiriikkinen solu - minä. Asiakkaat riipivät tyttöä nahkan alta, yksi työkaveri nappasi kylkiluun ja toinen koko grillikyljen. Pomo puristi tytön sydäntä paljaassa kädessään ja katsoi silmät rävähtämättä miten pieni lihasmöykky sammui. Jotta mitään ei menisi hukkaan, he kattoivat asiakkaille noutopöydän: tarjolla oli sisäelinmuhennosta, höyrytettyjä varpaita, mehevä reisiluu kaluttavaksi, pehmeitä suolia imeskeltäväksi. Aivot oli viipaloitu kiiltävälle vadille, jonka reunoilla roikkui koristeena houkuttelevia verisuonia. Ja niin hänen ruumistaan riitti kaikille.

Vadille jäi vain pieni hyytynyt kasa, jonka suojissa minä lymysin. Voin lohduttaa teitä, että Magalonna ajoi itse itsensä loppuun ja suorastaan antautui - tuskin häntä harmittaa. Eipä hänestä olisi eläjäksi ollut muutenkaan - ainakaan tähän yhteiskuntaan -: ei onnistunut perusasiat kuten siivous, kaupassa käynti, virastoissa asiointi, liikunta. Saati sitten työt tai vapaa-aika. Kaiken pisti tyttö menemään, ei enää kiinnostunut rakkaistaan (paitsi kissoista). Kaikki oli hänelle liikaa, jopa hengittäminen joskus.

Magalonna oli kyllä sinänsä tarpeellinen tyttö, että häntä saattoi hyvin käskyttää. "Tee tämä, tuo ja nämä myös...tuo sitä, laita tätä, hoida se". Hän oli kaikkien pieni likasanko - olisi vain pitänyt muistaa silloin tällöin tyhjentää se. Häntä saattoi haukkua päin naamaa, eikä ilmekään värähtänyt. Vaan eipä tiennyt moni, kuinka paljon tyttö kantoi selässään.

Ei kanna enää, joku antoi tytölle enemmän kuin tämä jaksoi kantaa.