Ihmistorso on taas kursittu kokoon riekaleista. Jos yhdestä langasta vetäisi, koko sauma purkautuisi ja tyttö hajoaisi.

Kerroin tänään pomolle, että mystiset lääkärireissut jatkuvat. Sanoin että nyt pettää terveys (en maininnut mitään mielenterveydestä..), enkä ole menossa pääsykokeisiin ja etten tiedä jaksanko työskennellä syksyyn asti. Hän ei saanut mitään kohtausta. Voitteko uskoa? Kaikki järjestyy kuulemma. Vaikka minulla on n. kolmena päivänä viikossa jokin "ylimääräinen" meno: lääkäri, psykologi tai fysioterapia. Olin hämmentynyt, en odottanut tällaista näkemystä.

Ymmärtävätkö ihmiset muka sairasta? Olen piilotellut synkkää salaisuuttani kaikilta mahdollisilta ja mahdottomiltakin, koska pelkään ihmisten leimaavan minut ihan kelvottomaksi kansalaiseksi, työkaveriksi tai kahvituttavaksi. Harvat ja valitut tietävät uupumuksesta, masennuksesta ja kivuista - he ovat ottaneet asian ihailtavan hyvin vastaan. Olen kai siis pienessä mutta mutkikkaassa mielessäni luonut illuusion missä kaikki ovat ennakkoluuloisia ja typeriä. Niimpä tietysti.

En siltikään usko, että kukaan kuka ei ole itse tätä kokenut, voisi tajuta miltä masennus todella tuntuu. Sitä kun ei ole enää mitään, minkä vuoksi jaksaa huomiseen. Kun ei näe ongelmille yhtäkään ratkaisua. Kun on niin sekaisin, ettei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Samalla pelkää onko tulossa hulluksi tai kenties tullut jo. Kun miettii, miten läheiset jaksavat jos tappaa itsensä. Kun on niin väsynyt, ettei enää saa nukutuksi. Kun ei enää ole yhtään mitään.