Huomenna on psykiatri. Yritän itkeä itselleni kolme päivää lisää sairaslomaa. Perjantaina on viimeinen työharjoittelupäivä ja sen olen luvannut olla paikalla - pää kainalossa vaikka. Olen siis kuvitellut voivani odottaa ihmettä vielä perjantaihin asti, mutta mitäs jos psykiatri sanoo että töihin siitä? Sairasloma loppuu huomenna ja jos joudunkin menemään jo tiistaina töihin?

Sitten ajan psykiatrilta lähtiessä auton tolppaan ja yritän vammautua tai ehkä parhaassa tapauksessa kuolla. Sittenpähän meitä olisi kaksi vammautunutta yhdessä, jipii.

Vaikka toisaalta mitä merkitystä sillä on alkaako työt ylihuomenna vai vasta muutaman päivän kuluttua. En jaksa siellä kuitenkaan ja elämäni muuttuu taas entistä helvetillisemmäksi. Jos jaksan syksyyn asti, sallin itseni romahtaa silloin täydellisesti - sitten minun ei tarvitse jaksaa enää mitään.

En jaksa enää ymmärtää itseäni.

Ps. Tulen hulluksi näiden sivupohjien kanssa, en osaa päättää minkä ottaisin. Olen liian kiintynyt vanhaan. Onko tämä omppupohja aivan aneeminen? Ehkä turhan sirpakka blogini sisältöä ajatellen, mutta jospa tämä piristäisi minua vähän.