Tuntuu taas pahalta.

Olen surullinen, tyhjä, arvoton, ahdistunut ja toivoton. Lisäksi olen sekava, epävarma, yksinäinen ja ilkeä ja ja - lista on loputon.

Eilen kävin myös aggressiiviseksi. Pieni vastoinkäyminen tai rutiinista poikkeaminen - kaboom! Päässä räjähtää ja salamat sinkoilee. Jääkaapin ovi saa elämänsä kyydit, mustikkasoppatölkki päätyy seinään ja kaukosäätimet rukoilevat armoa. Toisinaan itken ja karjun kurkkuni kipeäksi.

Aggressiivisuus tulee kausittain. Voi mennä viikkoja etten jaksa vihastua mistään. Aivan sama montako tyhjää tupakka-askia J jättää pöydille lojumaan, kissat saavat ihan rauhassa tuhota pahvilaatikon sentin silpuksi olohuoneen uudelle matolle. Tekisi mieli kieltää, mutta kun ei jaksa avata suutaan. Laahustan toiseen huoneeseen - poissa silmistä, poissa mielestä.

Ja yhtäkkiä raivo sikiää sisällä pieneksi solmuksi, joka kasvaa ja kasvaa. Sen täytyy päästä välillä ulos.

Ja samalla koen olevani liian kiltti. En hallitse tätä yhtään.