Eilen illalla jouduin ottamaan ensimmäisen rauhoittavani. Aloitin varovasti puolikkaalla ja se riittikin ihan hyvin: silmät olivat selällään kuin pullon pohjat ja tuntui hassun miellyttävältä. Mieheke kuvaili minun olleen kuin Liisa ihmemaassa. Nukkua tuhnutin heräämättä kertaakaan aamuun asti!

Mutta se aamu, voi luoja. Kello olisi soinut puoli kahdeksan, mutta ponkaisin jo seitsemältä vessaan, juomaan ja ruokkimaan kissat - minä kun elin lauantaita. Hykertelin tupakalla kaakaomuki kädessäni ja suunnittelin nukkuvani vielä ainakin pari tuntia. Yhtäkkiä kännykkä pärähti herättämään sellaisella voluumilla, että kuulin sen ulos asti -  mitä ihmettä?! Luulin laittaneeni sen illalla vahingossa soimaan, pieneen mieleeni ei vieläkään juolahtanut ajatusta normaalista arkipäivästä.

Sammutin herätyksen ja käperryin peiton alle, kunnes toinen alkoi papattaa ja hätistellä minua ylös. Ajattelin, että voiko tuo nyt enemmän sekaisin olla! Nythän on lauantai, muistin ihan selkeästi eilisen perjantai-illan! Käsky kävi mennä katsomaan kalenteria (ei herättänyt minkään sortin ahaa-elämystä) ja jääkaappia, jossa olisi eväät. Voi pyhä sylvi, siellä oli eväät! Oli pakko alkaa sutia meikkiä naamaan ja pakata työkassi, vaikken vieläkään voinut uskoa totuutta.Vielä töihin mennessä odotin vähän pimeää ja tyhjää työpaikkaa, mutta eihän se tietenkään sitä ollut. Voitte uskoa, miten outo olo seurasi koko päivän...

Olen varmasti viimeinkin tulossa hulluksi.

Ainiin ja pakotin itseni paikalliseen mummomarkettiin ostamaan housut, kun sipsu (tiedättehän reisien välissä asuvan otuksen, joka syö housut puhki? sen joka sanoo joka askeleella "sips sips"?) söi taas vanhat puhki. Inhottava juttu, joka vaivaa meitä tyvestä paksu reitisiä. No paikallinen mummomarketti on minun suuri salaisuuteni, sillä siellä kaikkien puuvillapuseroiden perällä myydään isojen tyttöjen farkkuja. Näistä muutamista malleista löydän aina ihan kelvolliset nuorisomalliset farkut erittäin edullisesti, en vaan kuolemaksenikaan kehtaisi kertoa kenellekkään mistä pöksyni ovat peräisin.

Löysin tälläkin kertaa, mutta kokoa 50! Itku pääsi onneksi vasta autossa. Ja sitten kiirehdinkin kotiin lohduttautumaan pastalla ja vanukkaalla :/ Vihaan itseäni. Hyi. Yök