Katsoin äsken kalenteria, vaikka vihaan sitä. Ahdistun kaikista pikku merkinnöistä, jotka tarkoittavat että minun on poistuttava suojalinnakkeestani. Niin paljon kaikkea mikä pitäisi muistaa ja jaksaa suorittaa. Sillä niin kauan kun saan hoidettua omat asiani edes tyydyttävästi, olen mukana elämässä.

Usein kuvittelen itseni jäiden keskelle, räpiköimään hyisessä vedessä. Huuto on muuttunut kuiskaukseksi: "apua". Vaan kukaan ei kuule, ja ote jään reunasta alkaa irrota.