Minä kyselen koko ajan miksi, ihan kuin pieni lapsi kyselyiässä. Miksi minun on niin vaikea olla ja olla olematta? Miksi minun pitää olla sairaalassa? Miksi minun pitää pian lähteä sairaalasta? Miksi minusta tuli tällainen? Miksi minun on herättävä aamulla, miksi minun pitää miettiä tulevaisuutta, miksi kissan tassut ovat pehmeät kun koiran taas karheat, miksi rintalastani on kipeä, miksi minä sairastan reumaa, miksi välittäjäaineeni eivät toimi tehtävänsä mukaisesti, miksi miksi miksi??

Eikä kukaan voi tarjota valmiita vastauksia. Arvatkaa turhauttaako?

Tyhjyys sisälläni on valtava, epätoivoni ohjaa minua ja olen loputtoman katkera. Riitelen raivoisasti kunnes taas rakastan lempeästi. Epätoivo iskee avokämmenellä ohimoon. Sähähdän pienimmästäkin.

On taas todella vaikeaa olla minä.