"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan--"

- Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä? -     

No psykiatri lohdutti minua. Oli oikein antoisa käynti vaikka meinasinkin lopussa ja kuukahtaa: rankkaa puida tunti kaikkein vaikeimpia asioita. En ole kuulemma tulossa hulluksi, vaikka saatan unohtaa kuinka kaukosäädin toimii tai mitä pankkiautomaatilla pitäisi tehdä - tälle kaikelle on olemassa termi (en vain muista sitä). Että muutkin ihmiset saattavat kokea tällaista. Koetteko? Eikä sekään, että olen hukassa kuin neula heinäsuovassa, tee minusta psykoottista vaan korkeintaan todella todella uupuneen. Minusta näkee kuulemma ihan jo katsomalla, että alas mennään ja lujaa. Olipa ihana tietää.

Tenoxi otettiin kokonaan pois, ettei se ainakaan pahentaisi päiväahdistuksia (se voi kuulemma sitäkin tehdä) ja tilalle sain Opamaxia, jota saan napata illalla helpottamaan nukahtamista tai päivällä vähentämään sekoilua (vihdoinkin niitä rauhoittavia!). Ai niin ja Zoloft annostus tuplattiin, jotta eiköhän näillä eväillä pitäisi alkaa olo helpottumaan. Lisäksi pitää käydä verikokeissa yms. "että voidaan sulkea esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdollisuus pois kuvioista ja pläp pläp".

Semmosia tänään. Tiedoksi muuten, että ihan turhaan lähestytte minua kristillisessä pelastus-/käännytysmielessä - ei kiinnosta ettekä tule onnistumaan. Tai parantakaa ensin tuo mieheke, katsotaan sen jälkeen ;)